Veolia Transport Finland


Historiaa


Vuonna 1994 ruotsalainen Linjebuss-yhtiö osti Suomesta Vantaan Liikenne Oy:n ja Westendin Linja Oy:n. Ranskalainen pörssiyhtiö CGEA osti vuonna 1997 Linjebuss-konsernin jolla oli liiketoimintaa Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa sekä Saksassa. Vuonna 1998 Linjebuss osti Alhonen & Lastunen Oy:n Tampereelta.
 
Vuonna 2000 otettiin käyttöön Connex-nimi myös Suomessa. Vuonna 2002 Connex osti Hautamäki-yhtiöt sekä Sarpon Liikenne Oy:n linja-auto liike-toiminnan Etelä-Pohjanmaalta. Helmikuussa 2005 Connex osti K.J. Kannoston Liikenne Oy:n sekä bussimatkoihin erikoistuneen matkatoimiston Matka-Jussi Oy:n. Vuoden 2007 tammikuussa Veolia Transport osti Närpiöläisen Westerlinesin.
 
Vanhimmat konserniin kuuluvat yhtiöt ovat aloittaneet toimintansa jo 1920-luvun puolivälissä.
 

Päivitetty 28.8.2007